21.09.2011 - 22:39
Koko viikko on ollut yhtä surkeaa murheenkryyniä.
Ensin alkuviikosta sain tietää, että Mosambik on peruttu ja se jo itsessään pilas mun viikon. No joka tapauksessa perjantaina kohti Tamperetta. Jotain hyvää ja nään Helmin. Se piristää paljon.
Seuraava melki yhtä onnellinen sattuma kävi tänään iltapäivällä kun menin hypärillä moikkaamaan Waltzua sen koululle. Olin ruotsinkielisellä kuvistunnilla, jännää. Mun ruotsin taidoissa ei kyllä kehumista ole kun en tajua mitään mitä mulle puhutaan. Suomea mä vielä ymmärrän jotenkuten ja englantiakin parin Harry Potterin verran. Se nyt ei ollut se oleellinen juttu vaan se, että mun koulureppu pöllittiin sieltä. Se oli ehkä vartin käytävällä ja se hävis kuin pieru saharaan sinä aikana. Valvontakameroista nähtin kuinka sen joku kävi siitä hakemassa ja kipitti hippulat vinkuen pakoon. Siellä oli kaikki sadan euron uudesta maagisesta gravitaatio eiku symbolisesta laskimesta kotiavaimiin ja lompakkoon ja mun lounaaseen. Soitin ja jäädytin mun pankkikortin ja kävin tekemässä rikosilmoituksen siitä ja lainasin dösärahat himaan kun dösäkorttikin meni repun mukana. Ja koulukirjat. Ja Harry Potter joka mulla on vaihteeks kesken englanniks.
Kotona illalla sitten Töölön kirjasto soitti mulle ja kertoi, että niillä on mun reppu, joku oli löytänyt sen maasta. Se oli läpimärkä ja Helmin sydän oli levinnyt sateessa ja se oli muutenkin ihan paskassa pyörineen näköinen.
Mä lähdin hakemaan sitä sieltä ja sain sen ja siellä oli jopa avaimet jäljellä. Ei kai niitä tyhmäkään varas ottais mukaansa kun ne on niitä avaimia mitä ei voi teettää kopioita ennen vuotta 2026. Mutta se otti mun kuntosalin kaapin munalukon ja sen avaimen. Ja laskimen. Ja lompakon. Eipä se mun lompakosta kyllä mitään hyödy kun mä satun lemaan sen verran köyhä ettei mulla ole käteistä ja sen verran nerokas että jäädytin mun tilin heti. Laskin tässä jäi vähän vituttamaan, jouduin tilaamaan uuden. Ens viikolla olis sit koekin missä olis ihan jees olla se laskin.
Illalla tässä vielä tietokone käväs koomatilassa vaihteek ja kännykän netti irtisanoutu. Nii ja kolukirjat oli vähän märät ja paskaset. Säälin sitä raukkaa joka joutuu ostamaan ne. Voisin lahjottaa ne hyväntekeväisyyteen tai jollekin kerjäläiselle, se vois opiskella historiaa. UUsin painos vieläpä, ja mun hissan maikan kirjotama, kerrassaan hieno kirja siis. Mitä nyt vähän pääs räjähtämään tuossa.
Ainiin ja sain nääntyä nälkään tänään, ei kouluruokaa, ei eväitä kun lounaskin pöllittiin. Pelkkä ruisleipä aamulla. Kotona sitten vedinkin varmaan puol pannua pastaa.
Well, shit happens.
<3
13.09.2011 - 19:42
Mulle on tullut hyvin epäkiva krooninen tapa unohtaa tiettyjä asioita. Siis yhtä ainoaa asiaa tässä maailmassa tän blogin pitämisen lisäksi.
Ja se on liikuntavaatteet. Tänä vuonna on koulussa ehditty lusia jo viikkotolkulla, varmaan lähemmäs kuukausi (joka tuntuu olevan vuoden mittainen) ja liikuntaa mulla on ollut se pari kertaa viikossa aina. Ja yhden, siis YHDEN (1) kerran mä olen muistanut ottaa liikkakamat mukaan! Toivotonta, niinpä.
Perjantai 9.9. oli kaikessa surkeudessaan ehkä jopa niin surkea, että se teki siitä jo hupaisan. Loppujen lopuksi ei sen enempää tai vähempää kuin rakkaan isosiskoni Erkun syntymäpäivä, kahdeksastoista syntymäpäivä. Ja tämä syntymäpäivähän alkoi mulla ainakin varsin mallikkaasti.
Mä muistin kerrankin liikuntavaatteet. Eteisen lattialle asti. Ne oli jo kangaskassissa ryntättynä ja repun vieressä valmiina lähtöön ja siihenhän ne jäikin sitten. Repun sentään muistin ottaa mukaan, sekin on nimittäin tullut joskus ala aste aikoina unohdettua himaan. No sitten mä tajuan niiden liikkakamojen jääneen eteiseen, kun mä juoksen hillittömässä kiireessä dösäriä kohti ja vettähän tulee kuin esterin perseestä. Se nyt on kastellut meitä tässä jo pari viikkoa putkeen kohta. Ja minähän en sateenvarjoa muista. Veden ja hien sekaisesti kastelemana mä vihdoin hiihdän pysäkille asti ja huomaan olevani jopa etuajassa muutaman minuutin verran. Siinä sitten seison ja katselen, kun ohiajavat autot ruikkii vielä vähän lisää kuravettä mun päälle. Kaiken kaikkiaan mahtoi olla surkea näky mun siinä seistessä toistakymmentä minuuttia kun bussi jättikin tulematta ja jouduin odottamaan seuraavaa. Kymmenen minuutta koulun alkuun ja bussimatkaan menee kakskytä. Helvetin hienoa, ei voi muuta sanoa. Lopulta mä kumminkin pääsin koululle asti poskille valuneita meikkejä pyyhkien ja entistäkin kosteampana, saan todeta ruotsin maikan olevan myöskin myöhässä, vr petti meidät tavalliseen tapaansa.
Koulun jälkeen on tarkoitus lähteä ajamaan kohti keski-suomea viettämään niitä siskon syntymäpäiviä. Ennen sitä saadaan vielä tietää, että kukaan mun siskon kavereista ei edes pääse sinne, koska niiden kuski alkoi oksentelemaan vähän sopimattoman aikaan. No ei se mitään tuleehan sinne jotain mun kavereita ja kaverin kavereita joita kukaan ei edes tunne. Ja meidän juomathan oli kanssa tän oksentelijan tilauksessa eli nyt puuttuu vieraiden lisäksi nekin.
Puolimatkassa saadaan kuulla, että ne harvat jotka nyt oli pääsemässä sinne, ne oli jo perillä. Kas kun päivänsankari on vasta matkalla. No odotelkoot sitten asemalla, ei vaan neronleimaus, ottakaa taksi ja hakekaa avaimet ja menkää sinne jo etukäteen! No näin tehdään ja ne saa siellä venailla ihan rauhassa, että mekin päästäisiin sinne asti. No loppu hyvin kaikki hyvin kuten aina hyvissä tarinoissa on ja me saatiin jopa juomatkin jossain välissä.
Tähän asti siis kaikki oli vielä hyvin ja sen pidemmälle mun on turha edes yrittää muistella. Ei sillä, että mä haluaisinkaan kaikkea muistaa.
Ja mitä tästä opimme? Emme mitään...
11.08.2011 - 16:21
Ainoa asia köyhien ritareiden lisäks mitä mä olen ikinä osannut leipoa ilman, että joku menee pieleen, on ollut letut. Täytyihän senkin päivän joskus koittaa, kun letutkin onnistuu epäonnistumaan.
Ensimmäinen ongelma: Ei ole vehnäjauhoja. Ongelmahan ratkesi, kun kaapin perältä löytyi joku muutaman vuoden vanhan jauhopussin pohjat. Eikai jauhot nyt vanhaksi mene.
Toinen ongelma: Liikaa munia. Ensimmäinen lettu maistui enemmän munakkaalta kun letulta. Ja ongelman ratkaisuksi pistetään lisää jauhoja taikinaan.
Kolmas ongelma: Jauhojen lisäämisen ansiosta seuraavaettu vaikutti enemmän pannukakulta kuin letulta. Ja ratkaisuna tällä kertaa, lisää maitoa.
Neljäs ongelma: Maito on loppunut. No vettä tilalle, eikai siinä eroa huomaa.
Loput mitä taikinasta tässä vaiheessa vielä oli jäljellä, mä onnistuin sentään paistamaan suht koht normaalin näkösiksi. Ja vielä pisteeksi iin päälle, viimeisen letun taikinat olin juuri kaatanut pannulle ja munakello lätsähtää kauniisti keskelle raakaa lettua ja leviää osiin. Parin kauniin sanan livahettua ulos huuliltani kerään munakellon osaset letusta ja kokoan sen uudestaan, minkä aikana lettu on jo ehtinyt palaa pohjaan.
15.05.2011 - 18:34
Mä huomasin juuri, että olen kirjotellut tänne blogiin kaiken maailman surkeita sattumuksia muistiin jo kahden vuoden ajan. Pitäis pitää joku päivä juhlat niinkin hyvin kestäneen pitkäjänteisyyden ansiosta. Mutta tää nyt ei liittynyt mitenkään mun aiheeseen tällä kertaa. Vaikka kai sekin on jo sinänsä surkea sattumus, että oon kaks vuotta elämästäni tuhlannut koneen ääressä istumiseen ja treenannut sormilihaksiani tässä kirjottelemalla ihan tyhjänpäiväsiä jorinoita ties miten monta sivua nettiin. Ja itseasiassahan nää jutut ei kuulu millään tavalla yhtään kellekkään eli miks ihmeessä edes kirjotan näitä tänne. Ei sen puoleen että näitä kukaan lukis mutta silti. Niin paitsi pari muuta ihmistä jotka menetti elämänsä facebookin myötä. Tosin kaikilla sitä elämää ei alunperinkään ollut, joten facebook on vaan tekosyy suurimmalle osalle porukasta, kun selittävät mihin niitten elämä hävis. Kun ei se mihkään hävinnyt kun ei sitä ikinä ollutkaan. Ja tääkään ei liity mitenkää nmihinkään. Eikä kuulu kellekkään. Eikä kiinnosta edes itteäni.
No jokatapauksessa asiaan. (Taas mä olen päätynyt tänne kirjottamaan tyhjänpäiväsiä. No voinhan aina itte selailla näitä ja säästämpähän ääntäni kun annan lapsenlapsille pelkän blogiosotteen niin ei tartte niillekkään kertoilla mitään itse.) Niin siis asiaan. Toissapäivänä oli taas pitkästä aikaa perjantai kolmastoista mikä jo päivämääränä saa jotkut ihmiset säikkymään kaikkea mahdollista (Ei suinkaan minua kuitenkaan.). Ja torstaina me käytiin Marian kanssa elokuvissa vihdoin kattomassa se Scream4 (Se muuten oli tosi hyvä, siinä oli onnellinen loppu.) ja sitten viikonlopuks mä lähdin Hepikseen yksin. Koko viikonloppu yksin kotona, isossa vanhassa talossa rupusessa pikkukylässä. Luojan kiitos kukaan ei soittanut mulle, mä olisin varmaan saanut laagin ja kuollu siihen paikkaan. Screamissahan siis on nää teinit yksin kotona viikonlppua viettämässä ja jonkun puhelin soi ja ääni toises päässä kysyy mikä sen lempi kauhuelokuva on ja sit se tulee sinne ja tappaa sen veitsellä. Siinä perusidea, ja tätä toistuu niin kauan et kaikki on kuollu.
Ja mä olin yksin kotona, katsomassa elokuvaa. Ja voi että olinkin kiero, laitoin puhelimen äänettömälle etten kuule jos joku soittaa mulle! Ha-ha-ha siitäs sait mokoma puukkomurhaaja! Ja sehän ei tehnyt asiasta yhtään pelottavampaa, että mä olen samanlainen elokuvafriikki kun se tyyppi Scre4missä (en ihan yhtä nörtti sentään) ja perjantai kolmastoista kans helpotti oloa kummasti.. Ja nyt Sande jos luet tätä, et piikitä mua mistään!!
Thank god mä ostin uuden puhelimen viime syksynä. Jos mulla olis ollu mun vanha puhelin olisin varmasti kuollu stressiin ja paniikkiin viikonloppuna. Vanhalla luurillahan oli tapana soitella mulle pilareita tuntemattomasta numerosta ihan ittestään. Ekaks luulin et ne on oikeesti vain pilareita kun tuli tuntemattomasta puhelu ja mitään ei kuulunut, mutta sit se meni oudoks kun niitä tuli kolme päivässä ja sama jatku vaikka vaihdoin numeron ja sim kortin. Ja loppujenlopuks se jatkui vaikka otin sim kortin kokonaan pois. Niimpä, vika oli puhelimessa (luojan kiitos). Tosin mistäs mä tiedän jos murhaajat soittelee puhelimiin joissa ei ole numeroa.
Mä olen muuten pitkään ihmetellyt että missä mun pöllö viipyy. Mä täytin 11 jo viis vuotta sitten eikä vieläkään ole kuulunut kutsua Tylikseen. Pistäisivät vauhtia masiinaan ( tai ehkä ne koitti lähettää sen Errolin mukana ja siks kestää) mä täytän vuoden päästä 17 (herranjumala mä olen vanha!) ja mun vika mahdollisuus olla Tyliksessä. Voi dumppis etkai unohtanut minua.
02.04.2011 - 12:32
Se kaikki alkoi juustosta, ja se kaikki loppui juuston.
Kaikki alkoi jo maaliskuun viimeisen päivän iltana, kun M oli tulossa tai menossa harkkoihin tai harkoista ja sen teki ihan mieli hampurilaista. Euron juustoa ja sillä oli hirveä nälkä. Ja ei rahaa. Ei saanut edes euron juustoa.
Seuraavana päivänä aamulla se myöhästyi koulusta, koska oli liukastunut ja kaatunut. Se tuli luokkaan ja sano, että se vähän kippas tuossa matkalla ja otti lapaset pois kädestä ja ne oli ihan veressä. Terkkarille paikkaamaan niitä. Siis käsiä, ei lapasia.
Myöhemmin päivällä mä löin varpaani oveen, ja kynsi halkesi hyvin ikävällä tavalla varmaan puolen sentin matkalta ja se oli kipeä (isolla koolla).
Loppu päivän aikana sattui ja tapahtui vähän kaikennäköistä pientä, mutta tavalla tai toisella ihan kaikki meni pieleen. Me käytiin kiertämässä jotain rakennuksia ajankuluksi Helsingissä ja käytiin kansalliskirjastossa ja tuomiokirkossa ja ylioppilastalon aulassa ja siinä tiilikirkossa mikä näkyy junan ikkunasta aina. Sieltä kun me oltiin lähdössä, mä liukastuin vuorostani ja laskin persmäkeä kivirappuset alas. Enkai mä nyt tajunnut, että talvella voi olla jäätä rapuissa. Sitten mulla oli peppu ihan märkä jonkun aikaa ja heitin napin mereen. Miks heitin napin miks en heittänyt vaikka kiveä siitä ei olis ollut mitään haittaa, mutta muovinen nappi. Kylläpä harmittaa ja se oli espritin nappi ja nyt jos mun takista tippuu nappi, mulla ei ole yhtään ylimääräistä nappia siihen.
M heitti jonkun mettalisen renkaan lätäkköön, mutta se meni huti ja lähti kierimään eteenpäin ja kieri kadun yli suoraan raitiovaunukiskoille. Siinä vaiheessa kaikki kääntyi paremmin päin, sillä siitä oli juuri mennyt ratikka, ja seuraava oli vasta tien päässä tulossa ja me ehdittiin ottaa se pois siitä kiskolta ennen kuin ratikka tulee ja suistuu raiteilta sen takia.
Me oltiin matkalla Finnkinolle leffaan ja matkalla annettiin rahaa katusoittajalle, jola oli löytänyt hyvän paikan soittaa kaisaniemen metroaseman siellä tunnellissa mistä sinne pääsee ja sillä kyllä oli hyvä ääni pakko myöntää. Sitten siinä oli sellanen passikuva automaatti juttu pömpeli ja meitä olis kovasti huvittanut mennä ottamaan kuvia siihen, mutta se maksaa 7 eurOA ja meillä oli vain 5 euroa. Aina hätä keinot keksii ja me mentiin ärrälle ostamaan leffaeväitä ja samalla ajateltiin käydä moikkaamassa tuplapottia, josko vaikka saataisiin pari euroa voitettua ja saataisiin se kuva. Mä pistin sinne kakkosen ja onnipa olikin kääntynyt siinä vaiheessa ja voitin sieltä 20 euroa. Se piristi kummasti päivää ja mentiin ottamaan kuvia. Sittten elokuviin ja samalla saatiin ilmasia leffajulisteita, mitkä kyllä tulee tarpeeseen koska kerään kaikkien hyvien elokuvien julisteet ja teptoin niillä mun huoneen kattoa parhaillaan. Tosin mun julisteet vähän kastui vesisateessa. Me oltiin Finnkinolla ja menossa sinne leffaan ja sattuma ajoi meidät kävelemään roskiksen ohi jonka päällä me nähtiin jotain pyöreää pakattuna paperiin jossa oli jotain kuvioita oranssilla. Avaamaton paketta roskiksen PÄÄLLÄ. mitä muuta se voi olla kuin EURON JUUSTO joka oli tullut M:n luokse? Sepä se, euron juusto. Me syötiin se ja hyvää oli, voi kyllä.
Niimpä niin, se kaikki alkoi juustosta ja se kaikki loppui juustoon. Tasan 24 tuntia. No ainakin suunnilleen.
02.02.2011 - 19:19
Kerta kaikkiaan pakko kirjottaa ylös tämä legendaarisen surkea päivä. Pahoittelen Erika, mä en jaksa kirjottaa tätä sulle päiväkirjaan blogin ja facebookin lisäks.
Aamu alkoi mukavasti seitsemältä heräämällä lukemaan englannin koetta varten, joka alkoi vasta kahden tunnin päästä. Jotenkin oli vaan lukeminen taas venähtänyt yhteen päivään. Koulussa 6h aivan unessa, rehellisesti meinasin nukahataa fysiikkaan, jotenkin musta tuntuu etten tajunnut/muista koko tunnilta muita sanoja kuin "radio" ja sekin oli jostain syystä tai toisesta aktiivinen. Mä olin täydellisen apaattinen. Koulun jälkeen tienaamaan rahaa pesemällä pyykkejä, pyykityksen jälkeen kireen vilkkaa bussipysäkille, jossa sain loskassa sestä hyvän tovin ennen kuin bussi suvaitsi saapua. Mikä siinäkin on, että menen aina väärälle pysäkille? Kun sovitaan että nähdään pysäkillä 1 niinb toinen menee pysäkille 2. Tänään vielä sovittiin että lähdetään samalta mistä viimeksi. Arvailuksihan se meni, mä olin pysäkillä 1, toinen pysäkillä 2 ja pysäkki missä piti olla, oli pysäkki numero 3.
Me oltiin menossa Norssin esittelyyn. Mä olin katsonut vielä HSL:n sivuilta, millä dösällä sinne pääsee, mutta ei. sen piti olla (ihan varmasti piti) 14.
Joko se ei olut tai sitten tässä kusee joku ja pahasti. Me mentiin Spaissin kautta, koska mun teki niin mieli jäätelöä. on tehnyt koko viikon. Eli kolme päivää tämä mukaanlukien. Mä olin kotona vielä laskenut kolikoista tasarahan, että se varmasti riittää siihen ja kun se myyjä siinä laski ne rahat, se vaan totesi, että tässä on nyt kolme euroa ja kahdeksankymmentä senttiä (kymmenen senttiä katosi kun tiputin kolikot maahan vahingossa) ja jäätelö maksaa neljä euroa ja kolmekymmentä vitun pitkää senttiä. Meidän molempien leuat putos parin kerroksen läpi ja Kiinaan. NELJÄ EUROA KOLMEKYMMENTÄ SENTTIÄ. Yksi jäätelö. Pehmis. Pieni. Tästä mä en pääse yli. En ikinä. Myyjä selittää vähän hymyillen, että joo tuli semmonen karkkivero, että piti vähän nostaa hintoja. VÄHÄN. KARKKIVERO. Siis melkein viis euroa yhdestä jäätelöstä! Melkein yhden lounarin verran! Onko se nyt kovinkin hyvä lounas, yksi jäätelö ja pillimehu? Herää kysymyksiä mistä on kysymys. Karkkiverosta. Kuka ääliö keksi sen? Mä vaadin palkan korotusta, 50 senttiä enemmän jokaisesta pyykistäö ja jokaisesta kiitettävästä kokeessa. Karkkivero saatana.
Tässä järkytyksessä meni jo jonkun aikaa, ja meillä oli muutama minuutti ettiä oikea dösäri ja ehtiä vielä bussiin. Eikä hajuakaan missä pysäkki on. Mentiin ulos ja nähtiin 14. Juostaan sen kyytiin ja melkein huokaistaan helpotuksesta. Varmaan parin kilsan matkan jälkeen aletaan miettiä että millon meijän pitää jäädä pois. Joku mies on kohteliaasti salakuunnellut meidän juttuja ja alkaa kommentoimaan keskustelua ja kertoo että me mennään päinvastaiseen suuntaan. No ei se mitään, hypätään ulos ja mennään tien toiselle puolen pysäkille. Kyllä kaikki muutkin tulee vähän myöhässä.
Juostaan tietä takasin päin, ja ei löydetä edes seuraavaa bussipysäkkiä. Riosteyksessä on järkyttävä vesilammikko, valtameri tarkoitan. Mä juoksen lenkkareissa siihen ja sen läpi ja kahlaan kurassa nilkkojani myöten. Kengät epätoivoisen märkinä ja täynnä loskaa. Loppujen lopuksi me käveltiin kamppiin asti takaisin se pari kilsaa ja odotettiin seuraavaa bussia. Se lähti meidän nenän edestä. Loputla kuitenkin päästiin bussiin ja istuttiin siellä, kunnes tuli vähän omituinen olo, jotain mätää tässä tuntuu olevan, kun ulkona ei ole edes katulamppuja. Bussissa on yksi tyyppi meidän lisäksi. Me päätetään jäädä pois bussista ja mennä takaisin päin, jos vaikka mentiin ohi pysäkistä. Se tyyppi tuli kanssa ulos (me oltiin jossain sataman takana?) Ja kysyy minne me ollaan menossa. Norssiin. Se rupee nauramaan ja sanoo että ootte vähän väärässä paikassa. Me selitetään että me ollaan Espoosta, ei me voitu tietää. Se menee ihan totiseks kunnes repee uudestaan "Espoosta vielä, ei helvetti!" Ihan kun se jotenkin selittäis kaiken miks me pöllöillään vähän väärässä paikassa. Mokoma juppi. Se juppi kuitenkin neuvo meitä menemään takas bussiin jolla me tultiin, koska se kääntyy tässä takasinpäin. Me käännytään, ja bussi kaasuttelee meidän nenän edestä. Se sanoo, että mutkan takana on toinen pysäkki menkää sinne nopeesti. Me lähetään juokseen tielle ja meinataan juosta päätä pahkaa (mistä tuo sanonta tulee??) toisen bussin alle. "Älkää nyt saatana alle juosko!" Niin, no mutta mehän ollaan espoolaisia, me ollaan vähän tyhmiä. Me tykätään juosta bussien alle. Sitten kilpaa bussin kanssa pysäkille ja päästiin sisälle ja se meni ihan varmasti eri reittiä takas kun mitä tuli. Tai sitten me ollaan molemmat harvinaisen sekasin ja sokeita.
Me tultiin takasin kamppiin kakskyt minuuttia sen jälkeen kun olis pitänyt olla norssissa. Todettiin, että ei kyllä lähdetä enää uudestaan seikkailemaan minnekkään, vaan päädyttiin pelaamaan Finnkinolle In The Groovea.
Siinä ei sentään ollut "makeisveroa".
03.12.2010 - 19:58
Ja vahingossa melkein muistaa, että autuaampi antaa kuin ottaa on,
tosin ainoastaan melkein, ainakin siinä vaiheessa kun kiroilee bussi perään, joka taas jätti kyydistä. Ensinnäkin mä olin jo valmiiks myöhässä, mä olin jumiutunut olohuoneeseen sohvalle lukemaan kirjaa (harvinaisen koukuttavaa sellasta), kun mutsi soittaa ja kertoo, että kohta voitais mennä ostamaan se iPod mulle. Mä halusin alunperin joululahjaks kaiuttimet ipodille, mutta kuinkas kävikään, kun tuli uus malli, ja vielä niin sulonen kosketusnäytöllinen ja pikkunen, että pakkohan mun oli sitten saada se mieluummin. Jopa sillä uhalla, että joutuisin odottamaan huhtikuuhun asti että saisin synttärilahjaks ne kaiuttimet. Ja toki mä halusin itse olla päättämässä väristä. Alunperin mä halusin vihreen, mutta eihän siellä tietenkään ollut, joten mä en tiedä miten mä siihen päädyin, mutta nyt mulla on pinkki ipod.
Niin jos nyt jatkaisin siitä mistä alotin. Siis olin myöhässä, koska mä olin unohtunut sitä kirjaa lukemaan ja kun sitten lähdin kahdenkymmenen minuutin pästä siitä, niin myöhästyin joka ikisestä bussista. Ensin mä näen jo kaukaa kuinka eka bussi vilahtaa pysääkin ohi. Sitten mä tietysti oletan ettei mitää kiirettä seuraavaan, eikö se seuraava tule heti perässä. Mä kävelin hyvin hyvin hitaasti ja punnitsin tarkoin mielessäni, kannattaako juosta pysäkille, jos olisin tarpeeksi nopea. Mä mietin yhden askeleen verran liikaa ja lähden juoksemaan. Pingoin minkä pitkistä koipeliini kintuistani pääsin, ja just kun mä huokasin helpotuksesta, että mä ehdin sittenkin, eikö kuski paiskaa ovet kiinni nenän edestä ja kaasutelee pois. Tuhnautti vielä kunnon pakokaasumössöt mun päälle. Luojankiitos lumi on lumena eikä loskana. Olisin vielä voinut saada loskat päälleni. Hetki mulla meni ennen kun mä tajusin, kuinka keljun tempun se dösä mulle taas kerran teki. PASKA!
JA tietysti äitillä sitten venähtikin töissä ja mä sain odottaa ihan rauhassa kaupungilla sitä. Jäädyin pariinkin otteeseen. Onni onnettomuudessa, ettei mulla olut lompakkoa (eikä rahaa), koska muuten mä varmaan olisin ehtinyt taas tuhlata kaikki rahat.
Ding dong, kassakone tilttaa myymälässä ja rahaa on
paitsi, että ei ole. On muuten tullut sitäkin ihmeteltyä miljoonien shoppailureissujen jälkeen, että minne se raha aina häviää. musta tuntuu, että mun säästöpossut on ahneita. Ne lihoo varmaan nopeammin, kun mun uuden akvaarion kalat, joita mä ylisyötän. Ne possut syö mun rahat. Kamalintahan tietysti on, kun ostaa kerrankin jotain kallista, ja parissa sekunnissa on sata euroa köyhempi. Se on surullista jos mikä.
Elämässä koittaa riemun aika auvoisa kaikille, kun joulu on
Siihen on montakin syytä.
Ensinnäkin, karkkilakko loppuu ja mä saan taas muutaman viikon ajan tnkata suklaata nassuun koko vuoden edestä. Ainakin sen verran varastoon vatsamakkaroiks, että kestän talven yli kesään asti. Siitähän mä rahanikin saan. Ja kokista.
Toiseks, lahjat. Tuskin tarttee selittää sen kummemmin. Ainahan lahjat kelpaa. ja uus ipod.
kolmanneks, loma. Vihdoin ja viimein. Tosin päätin, että mä luen joululoman aikana yh:n kirjan läpi, jotta osaan sen ens lukukaudella. Koetan saada siitä sittenkin hyvän numeron, ja nostaa keskiarvoa päättäriin.
Mulla oli miljoona muutakin asiaa taas patoutunu, mitä en vaan ole laiskuuksissani jaksanut kirjottaa, mutta nyt mun on vaan aivan pakko päästä lukemaan sitä kirjaa, jäi hyvin hyvin traagiseen kohtaan. ja sitäpaitsi, ruoka kutsuu.
Rauhallista joulua ja vitun hyvää uutta vuotta!
06.11.2010 - 22:06
Mä muuten kirjotan tän ainoastaan siks tänne, että mä ehdin jo mennä mainitsemaan et kirjotan tän tänne. Ja siks että vaivauduin vasten tahtoani avaamaan koneen, johan sitä on pari viikkoa lykätty. Siispä tappelin tän romun auki ja latasin iPodiin yli 200 uutta biisiä ja kamerasta kuvat koneelle ja siitä samalla facebookiin ja sitten, vihdoinkin mä päätin ryhdistäytyä ja pitkästä aikaa kirjottaa blogia. Öh, onko siitä edes vielä kauaa kun kirjotin viimeks..? No ihan sama.
Menee muuten hermot kun tää idioottien kuningas tietokone (varsinainen tietopa hyvinkin..) alleviivaa joka ikisen sanan punasella, ihan kun mä en osais kirjottaa kökkö vie mulla oli äikästä kymppi viime tokarissa, ei olis tälläkään härvelillä valittamisen aihetta, varsinkaan kun mä olen huomattavasti fiksumpi kun se.
Joka tapauksessa (yritän selvitä ton punasen söhryn kanssa) mä kävin tänään lammella Siljan kanssa. Tai siis meijän PITI mennä lammelle, mut jotenkin siinä matka taas kerran vähän (niinsanotusti) venähti ja me ei ehditty (lue: maltettu) olla lammella kun ehkä puol minuuttia. Mutta mitä matkalla tapahtui, se on se kaiken oleellisin juttu.
Varmastijokaiselle tulee joskus kummallisia päähänpistoja ja hetken mielijohteesta tekee jotain odottamatonta. Kuten vaikka käy potkasemassa katulamppua. Muuten vaan, ihan koska teki mieli potkasta sitä katulamppua, se niIn näytti kerjäävän sitä. Se on tietenkin eri asia, kuinka moni oikeastaan toteuttaa nämä hetken mielijohteesta tuleet ideat. Mä yleensä teen sen. Ja sellanen on tapa Siljallakin. Eli mitä tulee, kun me ollaan kahdestaan ja keksitään jotain.
Kaikkihan siis alkoi siitä, että matkalla lammmelle me huomattiin kiva pelto ylämäessä, mitä me ei ennen oltu huomattu. No koska se oli uus pelto me mentiin käymään kattomaan sitä. Me seistiin siinä pellon alareunalla ja kateltiin ylöspäin ja mietitiin mitä siellä mahtais olla, sen pellon toisella puolen, minne ei näkynyt. Me tultiin siihen tulokseen, että siellä on lentävien maahisten maailma, jossa on pegasoksia. Ne maahiset on siellä tietenkin sen takia, koska vuonna 1100 ihmiset käytti maahisia orjatyövoimana, koska ne oli liian pieniä pistämään hantiin. Ja suurin osa maahisista kuli sukupuuttoon mutta pieni armeija niitä elää vieläkin sen pellon takana montussa ja siellä ne lentelee pikku siivillään, mitkä tietysti kasvaa kantapäistä. Me mentiin ylös tarkistamaan asia. Eihän siellä mitään maahisia (varsinkaan lentäviä) ollut, vaan hakkuuaukko. Mutta alamäkeen oli hienot maisemat. Vielä kun oli lunta maassa siellä täällä ehkä sentin verran. Se sato viime yönä.
Matka jatkui, kun me huomattiin toinen pelto. Me mentiin sinne ja käveltiin kiviaitaa pitkin, jonka ne maahiset oli rakentanut vuonna 1100. Sen pellon toisesta laidasta löyty kivan näkönen ikään kuin polun tapainen mikä johti umpimettään. Sinne siis. Pyörittiin hetken aikaa mettässä, älkää kysykö miks ihmeessä. Teki vaan mieli pyöriä mettässä. No, miten se joulun pelastaminen tähän liittyy.
Kun me tultiin takasin pellolle sieltä mettästä, me nähtiin aivan kiviaidan päässä ruosteinen suksi. Lähempää katsottuna se osoittautui Joulupukin reen irronneeksi jalakseksi. Joku aikuinen olis ehkä sanonut, että se on jostain vanhasta pellon kyntökoneesta irronnut palikka, mutta mitä iloa elämässä olis, jos ei osais välillä löytää vähän mielenkiintoisempiakin teorioita. Ei siis pelkkiä palikoita.
Ja niimpä, koska Joulupukki ei vois jakaa lahjojaan ilman ehjää rekeä, me piirretiin keskelle peltoa jumalattoman kokonen nuoli osottamaan jalasta ja kirjotettiin alle REKI. Onhan se vähän harhaan johtavaa, koska ei siellä koko rekeä ole vaan pelkkä jalas. Aluks me yritettiin kiskoa sitä pois sieltä kiven kolosta, mutta ei me saatu sitä. Joten tehtiin tontuille merkki, mistä ne löytää sen, ja mä sylkäsin siihe joten ne muistaa mua ja saan paaaljon lahjoja tänä vuonna.
Päivän hyvä työ oli siis tehty, joulu pelastettu ja maailma parannettu. Eiköhän ole aika lähteä vihdoinkin lammelle. Matka jatkuu pitkin kiviaitaa, kunnes keksitään jäädä tekemään lumienkeleitä. Mun enkeli oli tosi epämääräsen muotonen ja aika mutaatti ja sitäpaitsi, sillä oli sarvet. Surkiaa sinänsä. Vaan sehän ei meitä lannistanut vaan mä tein lumipallon ja me kiikutettiin se lampeen. Ei oo vesi enää lämpöstä, ei. Pallo ei sulanu lammessa. En mene uimaa. En muuten oo koskaan uinut siinä lammessa, vaikka aina siellä käynkin. Hassua sinänsä, joo. Mutta nyt mä olen väsynyt tämän kaiken maailman pelastamisen (ja varsinki joulun) jälkeen, että taidan hiipiä pikkuhiljaa nukkumaan. Kello on puol ykstoista lauantai iltana, ja mä olen menossa jo nukkumaan. Ei oo unirytmit ollu ihan paikoillaan viime viikonlopun jälkeen kun ei perjantaina menty nukkumaan ollenkaan ja lauantaina koisittiin viiden tunnin päiväunet. Ei oo unirytmit ennallaan.
20.10.2010 - 21:23
Pitkästä aikaa mä jaksoin vaivautua tietokoneelle asti, ettei tartte kattella taas niitä jätti kokosia kirjaimia mitä mun puhelin välttämättä tahto tänne syytää. Tai no oikeestaan myönnettäköön, että mä tulin koneelle vain sen takia, että voin tarkistaa maantiedon karttaan saaret oikeille paikoille. Niitä kun ei ole kirjassa ja ne pitäis muka huomiseen kokeeseen osata. Sen kun näkis.
Ja kuten taas huomattiin, mä kirjotan taas turhanpäivästä löpinää ja iänikuista valitusta nettiin, kun pitäis olla kokeisiin lukemassa. Mä muuten sain tänään kuulla, että mä valitan enemmän kun normaalit ihmiset. Ihan kun mä olisin muka joskus ollut normaali. Tästä pääsis taas kätevästi yhteen mun lempiaiheeseeni, koitappa määritellä mulle mikä on normaali. Ahaha, en usko että osaat vakuuttaa mua. Miks musta tuntuu tosi omituiselta selittää tietokoneelle kun ihmiselle puhuisin. Ehkä mä olenkin vaan ööh.. ei niin normaali.. n ormaali.. Antaa olla.
Mä kävin tänään lenkillä Marian kanssa. Siis en Jeesuksen äidin kanssa vaan mun kaverin kanssa, sillä näköjään on sattumalta sama nimi. Mikähän siinäkin oli ideana, että me juostiin alkumatka täysin keskellä Ei Mitään umpimettässä jonkun fakin juoksuhaudan luo ja pompittiin joittenkin aitojen yli takas polulle. Hetki me juostiin tietä pitkin eessun taassun, jonka jälkeen tuli multanen pelto ja Maria heitti kai puoli vitsillä, että juostaan pellon läpi. No kaikkeahan sitä pitää sitten mennä kokeilemaan ja mä lähdin juoksemaan peltoa pitkin. Maria huutaa takaa, että se oli vitsi. Niin niin, antaa tulla vaan. No sitten me juostiin siellä pellolla, oli sekin lenkki. Ja mitäs muutakaan kun vesisateessa. Ärsyttävässä tihkusateessa mikä sai hiukset näyttämään tosi likasilta. Mun oli pakko sen mitä omituisimman lenkin jälkeen käydä vielä juoksemassa oma lenkki ihan tietä pitkin. Mun teki mieli potkasta katulamppua ja mähän potkasin. Se alko kalista ja kalkattaa omituisesti, joten lähdin karkuun.
Ja mikähän pointti oli tässäkin taas tuhlata kallisarvoista aikaani mätänemällä tietokoneella. Ainiin, siellä lenkillä (siis kun mä juoksin yksinäni tietä pitkin..) siellä tuli vastaan tie jonka toisella laitaa valu tasasena virtana vaahtoa, vähän samaan tapaan kun valu kuolaa vastaan tulevien miesten suupielistä kun ne näki mut. Ja kun mä tulin takasin päin, sitä vaahtoa oli yhä enemmän, se oli varmaan tuplaantunut. Ellei jopa triplaantunut. En yhtään ihmettelis vaikka sitä tulis koko ajan lisää ja lisää kunnes aamulla koko kaupunki olis vaahdon peitossa ja kaikki vaan linttaantus sen alle. Sitten tulis super Mikki Hiiri joka puhaltais vaahdon pois ja pelastais maailman ilkeän vaahtomössön alta. Vähän niinkun mun enkun aineessa. Piti kirjottaa loppu jollekkin ihan ääliölle stoorille ja ihan kun mä olisin syysloman aikana muka muistanut sellasen tehdä. Maria muistutti mua sunnuntai iltana. No tuskin tarttee edes ilmottaa enää, että meni vähän hermot ja kun mulla on joskus vähän niin sanotusti vittuutunut olo niin mä saatan tehdä harvinaisen fiksuja aineita. Niin että mä kirjotin sellaset 130 sanaa siitä, kuinka super Mikki Hiiri tuli ja pelasti maailman. Keittämällä kahvia ja leipomalla keksejä. Sit kaikki oli onnellisia kun sai keksiä. Mistähän mahtaa muuten johtua, että mä kirjotan enkun aineet aina keskellä yötä puhelimen valossa kun muut on menny nukkumaan monta tuntia sitten..? Hmm.. oliskohan mahdollisesti syy siinä, että mulle tulee ne aina mieleen just sillon kun mä olen nukahtamassa. Tai sitten joku muistuttaa mua niistä sillon.
Jotenkin musta tuntuu, että mä vielä kirjotan sen aineen uudestaan.
18.10.2010 - 20:46
MÄ KIRJOTAN TAAS PUHELIMELLA JA TÄLLÄ ON YHÄ JOTAIN MUA VASTAAN JA TÄSSÄ ON YHÄ CAPSLOCK JUMAHTANEENA. JOTEN TÄSSÄ SITÄ TAAS HUUDETAAN. ÄLÄ ITKE KIROTUSVIRHEISTÄ, MUN SORMET ON LIIAN NOPEAT TÄLLE ÄLYVAPAALLE JA LAKKOILEVALLE LUURILLE. OSA KIRJAIMISTA SAATAA PUUTTUA.
MUSTA JOTENKIN ON PIKKUHILJAA ALKANUT TUNTUMAAN, ETTÄ MÄ JUON KOHTALAISEN USEIN JÄÄKAHVIA. MENE NYT JA TIEDÄ, MISTÄ MOINEN IDEA TULLUT. EKÄ SIITÄ, ETTTÄ KUN MÄ TÄNÄÄN MENIN KAHVILAAN, TARJOILIJA KYSY MULTA, ETTÄ TAASKO SAMA JÄÄKAVI VANILJASIIRAPILLA. EIKÖ SE OLE ASIAKKAAN ASIA TILATA JA KYSYÄ, EI TAJOILIJAN..? JOKA TAPAUKSESSA, MULLE TULI IHA SELLANE FIILIS, ETTÄ OLISIN KÄYNYT SIINÄ KUPPILASSA ENNENKIN.
JA JOTENKI MUSTA TUNTUU, ETTÄ MUN KAHVILA KÄYNNIT NOUDATTAA AINA TIETTYÄ KAAVAA. MÄ TILAAN SAMAT KAKS JÄÄKAHVIA VANILJASIIRAPILLA JA ISTAHDAN IKKUNAPAIKALLE TAI SOHVAAN JA NAPPAAN IKKUNALAUDALTA FINNKINON ESITTEEN JA SELAAN VIIKON LEFFAT. JA SITTEN JUOKSEN ELOKUVIIN. AINA VAAN TAHTI KIIHTYY, TÄNÄÄN MÄ JOIN LITRAN JÄÄKAHVIA KOLMEEN MINUUTTIIN JA JUOKSIN VARMAAN KILSAN PÄÄHÄN TENNISPALATSILLE LEFFAAN KAHEKSASSA MINUUTISSA. ENNÄTYS TÄHÄN MENNESSÄ, MYÖNNETÄÄN.
KAHVISEURAKIN ON YLEENSÄ SAMA. NO OKEI LÄHES POIKKEUKSETTA. TÄNÄÄN ME MUUTEN NÄHTIIN KAHVILLA IHAN PLANKTONIN NÄKÖNEN MUMMELI. SILLÄ VAAN OLI PINKIT HIUKSET. SE VEI MEIJÄN VAKIOPAIKAN IKKUNASOHVALTA. IDIOOTTI.
JA VARSIN POIKKEUKSELLISENHAN TÄSTÄ HARMAASTA MAANANTAISTA TEKI SHOPPAILUREISSU. SIIS EI SIINÄ MITÄÄN UUTTA OLE ETTÄ MÄ KAUPOILLA KÄYN, TAI ETTÄ MULLA EI OLE RAHAA, VAAN SIITÄ,, ETTÄ MÄ OSTIN AINOASTAAN YHDEN AINOKAISEN HUPPARIN. TOSIN EI SIINÄ KYLLÄ KAALASTI HURRAAMISTA OLE, KOSKA ENSINNÄKIN SE OLI TÄYSIN HERÄTEOSTOS JA MULLA ON KAAPPI TÄYNNÄ HUPPAREITA MITÄ EN KÄYTÄ, JA KAIKENLISÄKS SE MAKSO SEN VERRAN, ETTÄ SINNE MENI VIIMISTÄ PENNIÄ MYÖTEN KAIKKI MUN RAHAT JOTEN ENEMPÄÄÄ EN OSTANUT. TÄLLÄ KERTAA. MUTTA NÄIN KIVAT KENGÄT JOTKA VOISIN OSTAA. NE OLI VAAN NELJÄ KYMPPIÄ.JA NE VOIS JOPA OLLA SELLASET., JOTKA EI OUTUIS NIITTEN NELJÄNTOISTA MUUN KENKÄPARIN KANSSA SAMALLE HYLLYLLE MISTÄ MÄ EN IKINÄ OTA KENKIÄ JALKAAN. KÄYTÄN AINA SAMOJA LENKKAREITA.
NIIN, JA TÄNÄÄN MÄ MYÖHÄSTYIN BUSSISTA. EI SIIS MITÄÄN UUTTA, KUTEN EI SIINÄKÄÄN, ETTÄ MÄ UNOHDIN BUSSIKORTIN. MÄ JUOKSIN HAKEMAAN SITÄ KOTOA JA TAKASIN MÄ PINGOIN TÄYTTÄ TOHINAA NAAPUREITTEN PIHOJEN JA KAIKENMAAILMAN PUSIKOIDEN JA KUKKAPENKKIEN LÄPI JA NISKA LIMASSA JA KENGÄT PASKASSA KUN MÄ VIIMEIN PÄÄSIN TAKASIN, BUSSIPYSÄKILLE, SE LÄHTI. MÄ KÄVELIN SEN PERÄSSÄ SEURAAVALLE PYSÄKILLE JA ODOTIN SEURAAVAN BUSSIN. JA TÄNKIN BLOGIKIRJOTUKSEN MÄ KIRJOTIN VAIN AJANKULUKS, ETTEI TARTTIS LÄKSYJÄ TEHDÄ. NIITÄ ON LIIKA JA MÄ EN EDES OSAA NIITÄ. LOMA EI TEE HYVÄÄ MULLE, MÄ EN ENÄÄ EDES OSAA LÄKSYJÄ TEHDÄ. TOSIN ASIAA SAATTAIS AUTTAA, ETTÄ MÄ VAIKKA JOSKUS KUUNTELISIN MITÄ TUNNILLA SANOTAAN, MUTTA JOTENKIN MUN AJATUKSET VAAN HARHAILEE JÄÄKAHVIIN JA ELOKUVIIN. TAI SIIHEN, ETTÄ TEKIS MIELI OLLA UIMASSA. TAI ETTÄ MILLONHAN TÄNNE SATAA LUNTA. TAI ETTÄ MITÄ OSTAN JOULULAHJAKS KELLEKKI. TAI MISTÄHÄN TUOKI ON OSTANUT NOI FARKUT. TAI ETTÄ TAAS MÄ AJATTELEN KAIKKEA MUUTA KUN MITÄ PITÄIS. NYT MÄ EN SAA TÄHÄN PAINETTUA ENTERIÄ. MITÄ VIELÄ. HIENO HOMMA. EHKÄ MÄ LUOVUTAN JA TEEN LÄKSYJÄ. PS. OLEN MÄ SEN VERRAN KIERO IHINEN, ETTEN MÄ TEE MITÄÄN ILMAN TAKA AJATUKSIA. EN EDES KÄY PÄIVITTÄIN TUHLAAMASSA SEITTEMÄÄ EUROA JÄÄKAHVEIHIN. EHKÄ MÄ VIELÄ JOSKUS SAAN ILMASEN KAHVIN TAI KESÄTYÖPAIKAN TAI JOTAIN. TAI VOISIN MENNÄ SINNE OIKEESTI KESÄTÖIHIN JA OPETELLA TEKEMÄÄN JÄÄKAHVIA KOTONA JA SÄÄSTÄISIN MILJOONIA KUN TEKISIN KAHVINI ITE
26.09.2010 - 16:53
Musta on alkanut tuntumaan jotenkin; että mä en pysty olemaan erossa tästä blogista vaikka tahtoisin. JA NYT SITTEN JUMAHTI CAPS LOCK PÄÄLLE. SANONKO MITÄ.
JA TÄNKIN KIRJOTUKSEN MÄ SITTEN KIRJOTAN VAIN JA AINOASTAAN FACEBOOKIN PAINOSTUKSEN ALAISENA, MUA PAINOSTETTIIN VAKAVASTI KIRJOITTAMAAN TAAS. EI SIIS SILLÄ, ETTEN MÄ HALUAISI KIRJOTTAA, VAAN MÄ EN VAIN OLE JAKSANUT. SELLASTA SE LAISKAN IHMISEN ELÄMÄ JOSKUS ON. VÄLILLÄ MULLA KYLLÄ OLI TAAS JOS JONKINNÄKÖSIÄ TAPAHTUMIEN SURKEITA SARJOJA JOITA MÄ OLISIN VAIKKA VOINUTKI TÄNNE PISTÄÄ MUTTA KUN EI JAKSA.
JA MÄ EN HUUDA TÄTÄ KOKO AIKAA VAAN CAPS LOCK ON YHÄ JUMISSA. TAI SITTEN MÄ EN VAAN OSAA KÄYTTÄÄ TÄTÄ PUHELINTA.
HIENOA MUUTEN, MÄ OSTIN UUDEN PUHELIMEN JA TÄN NETTI ON MILJOONASTI NOPEEMPI KU UN TIETOKONE.. MIKÄHÄN MENNYT VIKAAN..??
JOKA TAPAUKSESSA, MÄ TUOSSA JUURI YRITIN MUUTAMA TUNTI SITTEN TOSIAAN KIRJOTTAA TÄNNE UUTTA JUTTUA JOSTAIN MITÄ MÄ ENÄÄ EN MUISTA. SEKÖS MIKÄÄN YLLÄTYS OLISI. MÄ MAKOILIN SOHVALLA JA LAULELIN MIELESSÄNI VARMAAN KAIKKI TIETÄMÄNI KIROSANAT JOKAISELLA KIELELLÄ MITÄ OSAAN, KUN SIINÄ TAAS KERRAN SAIN TODETA MITEN SURKEA KONE SE ONKAAN. NÄKKÄIMISTÖ SYLISSÄ SIINÄ LÖHÖTESSÄ MÄ TODELLA HERMOSTUKSISSANI NYKÄSIN TÖPSELIN POIS SEINÄSTÄ KUN SAIN KUULLA, ETTÄ PÄÄSEN PURKITTAMAAN OMENAHILLOA. OKEI, EHKÄ OSASYYNÄ SIIHEN OLI SE, ETTÄ TUO MUN NIIN VIHAAMANI TIETOKONE ALKO SOITTAMAAN MULLE ANTTI TUISKUA. (ÄLÄKÄ KYSY MISTÄ HITOSTA SINNE ON ANTTI TUISKUA EKSYNYT)
NO, MÄ SITTEN MENIN PURKITTAMAAN OMEHILLOA. VOITTE KUVITELLA KUINKA MÄ KIHISIN KUN KAUHOIN SITÄ MÖSSÖÄ KOLME KATTILALLISTA PIKKU PIKKU PURKKEIHIN. MINKÄ TAKIA HILLOA EI VOI MUKA JÄTTÄÄ KATTILAAN JA SYÖDÄ SIELTÄ..? MINÄ AINAKI MIELUUSTI SÖISIN SEN KATTILALLISEN HILLOA KERRALLA...
JA JOS JOKU EHTIKIN LUULLA, ETTÄ MÄ MUKA ONNISTUISIN SUORITAMAAN NIINKIN VAATIVAN TEHTÄVÄN KUIN OMENAHILLON PURKITUKSEN TÄYSIN ONGELMITTA, SE ON VÄÄRÄSSÄ. KAUNIS PALOVAMMA VARMAAN TUOHON KÄMMENSELKÄÄN NOUSEE KU LAPPASIN KAUHALLISEN TULIKUUMAA HILLOA HUTI PURKISTA.. SEN SIITÄ SAA KUN KAUHOO LIIAN AHKERASTI. NIIN, JA MÄ OLEN NYT KAKS VIIKKOA TÄÄLLÄ KESKELLÄ EI MITÄÄN SEURALAISINANI TALON TÄYDELTÄ AMPIAISIA. MÄ EN TAJUA MISTÄ NIITÄ TÄNNE ILMAANTUU, MUTTA AINAKIN MÄ OLEN SAANUT TAPPAA NIITÄ MIELIN MÄÄRIN JA PÄÄSIMPA KOKEILEMAAN HAPEN PUUTOS KUOLEMAA.. NOJOO OLI SE AIKA JULMAA LAITTAA AMPPARIN PÄÄLLE LASI YÖKS NIIN ETTÄ SE KUOLLA KUPSAHTI SINNE, MUTTA EIKÖ MUKA OLE JULMAA TUNKEUTUA KOKO FARMIN KANSSA SAMAAN TALOON TÄYSIN VIATTOMAN (AINAKIN MELKEIN VIATTOMAN) TYYPIN KANSSA, JOKA EI OLE TEHNYT KENELLEKÄÄN MITÄÄN VÄÄRÄÄ.? (AINAKAAN KOVIN MONELLE) JA VOI, KUKA KEKSIKIN VALVOA VIIKONLOPUN YLI KUN MAANANTAINA ALKAA EKA PÄIVÄ TETISSÄ. MÄ OLEN VARMAAN TODELLA HEREILLÄ SIELLÄ HUOMENNA. PERJANTAI ILTA VENÄHTI KOLMEEN JA EILINEN PUOLI VIITEEN. TÄNÄÄN AIKASIN NUKKUMAAN. MULLE ALKAA TULLA PIAN VOLDE OIKEITA JOS VALVON ENÄÄ YHDENKIN YÖN.NYT JO PUOLI NAAMAA VIOLETIN PUNASTEN SILMÄPUSSIEN PEITOSSA. MUTTA PAKKO OLI VALVOA KUN KERRAN OLTIIN PÄÄTETTY ETTÄ KATOTAAN NE HARRY POTTERIT KUN KERRAN VIIMESIMMÄNKIN SAIN OSTETTUA. PAHOITTELEN, MUTTA MÄ EN NYT JAKSA KIRJOTTAA MITÄÄN KUN EN EDES MUISTA MITÄÄN JA MÄ OLEN HUONO KEKSIMÄÄN OMASTA PÄÄSTÄKÄÄN NÄITÄ JUTTUJA, JOTEN MÄ LÄHDEN TÄSTÄ LUKEMAAN... FACEBOOKIIN...
03.07.2010 - 16:30
Muuta mä en nyt jaksa siitäkään reissusta selittää, mutta kymmenen päivää (joista viimenen vain Tallinnassa) ja yhteensä jotain 640 kilsaa.
Ja siinä kuudensadan kilsan aikana ehti mennä monta kylää ja paikkaa ohi, ja jotkut niistä olikin vallan vallattomia. Jossain vaiheessa mä tajusin ruveta ottamaan niistä kuvia, että voin sitten jälkeenpäinkin niille naureskella.
Ja näitten lisäksi siellä oli joku perskylän tapanen ja kusi now. :D
Kaikille tuttu paikka Villamaa.
Linnanmäki. Meillä se on pelkkä huvipuisto, virolaisilla sekin on paikkakunta.
Joensuu, ihan ite varmaan keksineet paikan nimen.
Laukaa on saanut joltain vastalauseen keskelle taajama kylttiä. Mitäs ottivat meidän paikkakunnan.
selvää suomenkieltä tuskin tarvitsee selittää.
Suoraan sanottuna ketuttais myöhästyä koulubussista tällä pysäkillä..
Huti
Viro ajatteli koerkeasaaren eläinten parasta..
??
hindu
Koti. Mukava bussipysäkki.
Tässä sopii miettiä menisikö pissille vai ristille.. Vai pissille ristille..
Häelvetti!
Rakkula
Tämä kyltti tuskin selitystä kaipaa. Paiseita rakkuloitten perään.
Ninjavaara. Jossain siellä oli mummovaarakin, mutta siitä mä en ehtinyt ottaa kuvaa. Tai tajunnut.
Preeria.
Marjamaan veski. Kihelkonnasta mulla ei ole mitään havaintoa.
Kyltti keskellä mettää..
03.07.2010 - 16:22
Mä sain siitä kympin kun ajoin koneellisen ruohoa.
Ensinnäkin, alunperinkään mulla ei ole ollut mitään suuria intohimoja ruohonleikkuuta kohtaan, mutta nyt se oli vielä entistäkin ikävämpää. Tai siis ei siinä muuten mitään, mutta kun mä heräsin (siinä yhdentoista aikaan) :) ja kävin kattomassa miten lämmin ulkona on, josko jaksais ajaa sen ruohon. No, mitä pienistä vähän yli 25 astetta.. Varjossa. No ompahan kuuma ettei tule itikoita.
Ja mitä vielä kun mä menen ajamaan sen nurmikon, se kohta mikä mun pitää ajaa, on lähes kokonaan varjossa, mikä on lämmön kannalta ihan hyvä, mutta siettäpä onkin laumoittain hyttysiä vaanimassa tällästä suurta verilettua. Ei siellä aluksi niin montaa miljoonaa niitä ollut, mutta kuumana päivänä kun ne oli mennit kaiken maailman rikkaruohojen lehtien alapinnalle varjoon, ja joka kerta kun tuupasin ruohonleikkuria vähän eteenpäin, pöllähti puskasta tuhat tai pari hyttystä. Se oli ihan hupaisan näköstä kun niitä lehahteli parvina ilmaan.
Toisella kädellä työntäen ruohonleikkuria, toisella hyttysiä huitoen vähän väliä. Tosin ina hätä keinot keksii, mä vetäsin hupparin päälle ja saappaat jalkaan niin johan helpotti. Vähän lämmin vaan.
25.06.2010 - 00:16
Ja vähän äänetöntä raivoamista, kiroilua ja nyrkin mäiskettä.
Voi tätä konetta. Mä en enää edes muista millon tää on viimeksi toiminut. Nopeudesta puhumattakaan. Mulla meni hermot tähän odotteluun, kun netin avaaminen kestää kolme minuuttia ja sitten menee seuraavat kaks minuuttia siihen että se saa avattua etusivun. Niimpä mä ajattelin mennä toiselle koneelle. Voi että mä tunsin itteni nörtiks, kun mä istuin sohvalla ja yritin saada liikkeelle kahta tietokonetta yhtäaikaa. Oli muuten hyvä idea laittaa sohva tietokonetuoliks. Ei puudu paikat ja voi välillä heittää pitkälleen lukemaan lehteä sillä välin kun kone yrittää toivottomasti avata nettiä tai laittaa kuvia kamerasta koneelle. Ja mä yritin nopeuttaa tätä rakkinetta poistamalla jotain, mä en kyllä yhtään tiedä mitä kaikkea mä menin poistelemaan. Ja lopputulos oli aivan yhtä tyhjän kanssa.
Mikä siinä muuten on, että tän tyhmän pitää yrittää laskea sekunteja (tai tässä tapauksessa vuosia) kuinka kauan on jäljellä ennen kun latauspalkki on täynnä. Aluks se lähtee kasvamaan ja se luku kasvaa ja kasvaa ja pian se näyttää, että on neljä tuntia odottelua edessä. Sitten se hulauttaa seittemän numeroa kerrallaan alaspäin kunnes se on ykkösessä. Siinä se jumittaa ainakin kolme minuuttia ja sitten näytölle ilmaantuu nolla. Ja lopputulos on jälleen yhtä tyhjän kanssa. Tai niin ainakin luulee kun se nolla jää jumittamaan siihen, kunnes yllättäen kone lagaa ja sekoo ja ilmoittaa että lataus feilattu. Tai yritys epäonnistui yritä pian uudestaan.
Tänäänkin mä olen tässä ollut semmosen luultavasti lähemmäs neljä tuntia istumassa ja odottamassa että kone lähtis liikkelle. Kello on puoli yks ja vielä mulla oli paljon tekemistä. Ja minähän olen vaikka sen toisetkin neljä tuntia tässä kunhan saan kaiken tehtyä. Tosin saattaapa listasta karsiutua pois siltikin suurin osa. Se on muuten hyvä elämän ohje, että älä ikinä tee sitä minkä voit tehdä huomennakin. Ja sitähän minä olen noudattanut aika ahkerasti, tosin joskus on saattanut käydä niinkin, ettei sitä ole enää huomenna ollut mahdollista tehdä ja siksikös mä olenkin niin usein kaikesta myöhässä.
Mutta nyt mä nautin täysin siemauksin tästä sanonko minkä hitaasta tietokoneesta, mä kun olen ollut juuri melkein kymmenen päivää jossain puskassa Viron maaperällä polkemassa polkupyörää. Ilman tietokonetta. Vaikka viimenen yö nukuttiin Tallinnassa hotellissa ja siellä olis ollut netti tarjolla, niin mä koin tärkeämmäksi päästä shoppailemaan, kun siitäkin oli jo vierähtänyt niin pitkä aika kun viimeksi pääsin sitä tekemään.
Niin minä päätän tämänkin turhanpäiväisen kirjoittamisen, joka ei todellakaan taida hyödyttää mun koneen nopeutumista ja menen youtubeen katsomaan uusimmat videot jotka on jäänyt näkemättä. Sen jälkeen mä taidankin lykätä kaiken taas kerran huomiselle...
12.06.2010 - 15:35
Ettäpä olikin harvinaisen hyvä sihti. Tosin tämä tunne saattaa johtua siitäkin, että mulla vain sattuu olemaan harvinaisen huono sihti. Mulla ei vaan oikeen motoriikka pelitä aina.
Me oltiin kauppaan lähössä ja Sande avas ulko oven. Meillä kun talvella jäätyy kokiskin sisällä (ilman jääkaappia) niin onpa meillä kesälläkin näköjään parhaillaan lähes kymmenen astetta kylmempää sisällä kun ulkona. Eli juuri kun Sande avasi oven, sieltä tulla tupsahti meidän kuistille lintu vilvoittelemaan kesäpäivää. Sadepäivää. Miten vaan. Tätä suomen kesää.
Siinä se sitten pyöri ympyrää meidän kuistin katossa ja me pöljät seisottiin siinä rivissä ja katsottiin kun se lenti sitä ympyrää. Aika pikaseen me mentiin sisälle, pois kuistilta ja ovi kiinni perässä, kun tajuttiin mitä ruskeita pötköjä sen peräpäästä tippuu. Hätäpaskaa.
Ja voi nam, kuinka ollakaan sillä oli hyvä sihti. Silmät selässä. Ja vielä vähän alempanakin varmaan, se mokoma oli onnistunut kakkimaan nätin kasan suoraan mun tikkarin päälle. Ja minä raukkaparka huomasin sen hetkeä liian myöhään. Ehkä mun silmät ei keskittynyt oikeaan asiaan, mutta mä sain huomata sen ruskean kasan tikkarin päällä vasta makuaistilla. Ja siinä vaiheessa oli myöhäistä kirota, kun sonta oli jo kielen päällä. Ja tikkari. Ja suu kiinni. Nielasta mä en sentään luojan kiitos ehtinyt. Sen sijaan mä tein varmaan uuden nopeusennätyksen juostessani keittiöön sylkemään sen lavuaariin.
Vaan kuinka ollakaan, mulla kun on niin hyvä sihti, mä en onnistunut sylkemään edes lavuaariin. Vaan kukapa osaa vauhdista sylkeä. Mä kun en muutenkaan osaa sylkeä. Se lenti tiskirättiin. Ja se rätti oli vasta vaihdettu. No, ei senkään elämä turha ollut, ehdittiin sillä varmaan kerran pyyhkiä keittiön pöytä. Tosin siinä vaiheessa oli paha sanoa enää, mä kun olin jo ehtinyt syödä aamupalan ja sen jäljiltä saattoi olla jäänyt muutama murunen keittiön pöydälle..
Ja voi, ei tässä vielä ka(i)kki. Se fakin pääskynen lens ulos meidän kuistilta ja jätti jälkeensä vielä enemmän siivottavaa (tosin siivous olisi saattanut olla edessä muutenkin..). Me jatkoimme matkaa siis kaupalle, pienten vastoinkäymisten saattelemana tosin. Ihan hauska matkahan siitä vielä kehkeytyi, kun ei sille voinut kun nauraa.
Hymy tosin pääsi hetkeksi hieman hyytymään kun päästiin kaupan pihaan asti. Joku keksi huomauttaa, että mun takin hihassa oli jotain ruskeaa.. ja vetistä.. ja haisevaa.. jotain.. kakkaa. Se nahkatakki maksoi lähemmäs 70 euroa. Pääsipä suustani jotain siihen suuntaan, että voi paska.
Ja voi sitä piikkien, heinäseipäitten ja näsinneulojen määrää mitä sain kuulla sinä päivänä! "No onko nyt paska fiilis?" "Menikö päivä paskaks?" "Meinasko tulla paska housuun?" "Onko paskaa tikkaria?" Niin, se oli paska reissu se. Tosin, sainpa minäkin siitä ilosta osani (ainahan on hauska piikittää itseään). Nimittäin kaupassa mä tarjouduin kantamaan ruokia, mutta jostain syystä mun ei annettu koskea niihin, mun kädessä oli nääs myös jotain... sontaa. Ja mä sain kävellä reunassa, ettei kukaan kiehnää kyljessä. Se hoitui hyvin helposti, vain kysäisemällä, haluatko varmasti kulkea sillä puolen, ja vilkaisemalla käsivarttani. Sandella oli vaalea takki.
Seuraavana iltana jostain syystä teki mieleni mennä saunaan.
02.06.2010 - 18:54
Miten on mahdollista, että joka paikasta sanotaan täydellisen päinvastoin kaikki ohjeet?
Mä en mene omassa seurakunnassa riparille. Meille sanottiin täältä että jos omasta seurakunnasta tulee tehtäviä, niitä ei tarvitse tehdä, kun me saadaan tääältä toiset tehtävät. Tänään mä varmistin vielä mun riparilta että onko se varmasti niin, ripari kun on jo edessä ihan pian. Sieltä vastataan että ei, kun kyllä ne tehtävät pitää tehdä kuitenkin. Meni hermot. Kaikki tehtävät tekemättä. Eikä mulla edes ole niitä tehtäviä.
Toinen hieno homma mikä meni sitten mönkään, oli virkatodistus. Meille sanottiin että sen saa hakea kun on tehnyt tän seurakunnan tehtävät. Mä käyn viimeisen messun tänä sunnuntaina, eli saan sillon sen. Huomasimpa vaan, että jossain vanhassa kirjeessä viime syksyltä mun riparilta sanottiin että virkatodistus pitää toimittaa sen vuoden loppuun mennessä. Hieno homma mä en edes ole vielä saanut sitä.
Mua alkaa pikkuhiljaa kyrsimään että menin koko riparille. Mä joudun tekemään kaiken uudestaan ja vielä kahteen kertaan kun saan joka paikasta eri ohjeet mitä tehdä. Turha on sitten mua syyttää kenenkään tästä, mä olen vain tehnyt niinkuin on käsketty tehdä.
27.05.2010 - 16:29
Mikä siinä on, että tavarat vaan hajoaa käsiin? Tai ainakin mun käsiin..
Mä en ollut ehtinyt laittaa siihen kehykseen vielä edes yhtään kuvaa. Ja mähän siis ostin sen joskus monta kuukautta sitten. Mutta mähän sain kamerankin vasta ihan vähän aikaa sitten. Tai no onhan siitäkin jo yli kuukaus. Mutta kuitenkin, mä en ollut saanut siihen vielä edes yhtään kuvaa kun mä jo hajotin sen! Tai siis se tippu lattialle ja meni niinsanotusti kolmeen osaan. Pyhä kolminaisuus: laita, toinen laita ja kolmas laita.
Onneks on Erikeepperi joka korjaa sen. Kun ei löydy jeesusteippiä. Sehän se kaiken korjaa. Erikeepperi sijaisena.
Mikä siinäkin muka on, että parvekkeilla tupakointia ei voida kieltää? Ja minkä takia pitää polttaa niin että se tunkee sitten ikkunan raoista ja ilmastointi aukoista sisään? Mikä ihme vaivaa kun pitää ylipäänsä polttaa? Meille tulee monta kertaa päivässä savut sisälle ja meillä kun ei kukaan polta niin musta se nyt on vaan vähän kohtuutonta pistää meijänki keuhkot pilalle. Ei mulla niitten keuhkoilla ole mitään väliä jotka ite ne röökaa pilalle, kuolkoot pois jos haluavat joo mutta miks minä minä minä ... Ja kiva se kun ei voi olla omalla parvekkeellakaan kun sielläkin haisee. Ja mitään ei auta jos avaa ikkunan, päinvastoin kohta varmaan lentää tumpit ikkunasta sisään.
Nyt ei kyllä jaksa valittaa.
25.05.2010 - 21:44
Se on vaan niin totta. Ootteko ikinä haistanu kolikkoa?
Mä fiksuna tyttönä keksin sitten siihenkin ratkaisun ja pesin kaikki mun kolikot. Kuumaa vettä+sebamediä+suklaan tuoksuista saippuaa=puhtaat kolikot jotka tuoksuu suklaalta. Tai se oli mun idea, mikä ei toteutunut. Ensinnäkin ainakin puolet mun kolikoista oli valmiiks kiiltäviä, ja ne loput puolet olu yhtä homeisia pesun jälkeenkin. Mä jynssäsin ne hammasharjalla. Se oli mennyt pilalle jo aiemmin.
Aamulla mä nukuin puol tuntia pommiin ja tuli hieman kiire (enkä edes myöhästynyt). Jälleen kerran mä saan todeta miten oikeessa fb on. Se yks ryhmä joka menee jotenkin näin: It's funny how fast u can wake up when u realize that u're overslept. Niin totta. Onneks. Jos mä heräisin yhtä hitaasti kun tavallisesti, mä olisin tuplat myöhemmässä.
Ja tästä puolen tunnin lisä torkutuksesta johtuen mä olin ihan naatti ja oikeastaan puoliks unessa kun mä pesin hampaita. Jossain vaiheessa mä tajusin kattoa vähän mitä olin laittanut harjaan. Siinä oli tahnan sijasta kasvorasvaa.
Siispä se hammasharja jouti vallan mainiosti pesemään likasia kolikoita. Vaikka enpä kyllä tiedä kummat on puhtaampia, ne kolikot vai mun hampaat.
Sen jälkeen kun mä olin pessyt ne kolikot, mä huomasin, että se ei ollut edes se sama hammasharja. Siinä tilanteessa en vaan voinut kun hymyillä ja nakkasin sen epäonnisen harjan roskikseen ja tänäkin iltana pesen hampaat sillä samalla kasvorasva-harjalla.
24.05.2010 - 16:07
Miten musta on alkanut tuntumaan, että mä vaivun öisin jonkinnäköiseen horrokseen..?
Kyllähän se tietysti on ihan loogista kun sitä ajattelee, olen mä joskus herännyt aamulla samasta asennosta mihin nukahdin. Niin voi käydä jos löytää illalla erityisen hyvän asennon.
Eilen illalla mä viritin mun kameran kuvaamaan mua kun mä nukun. Halusimpahan tietää mitä teen nukkuessani. Kaikki muut tuntuu meinaan touhuavan kaikennäköistä.
Vaan ei, mä katsoin sen videon tänään. Se on tunnin mittanen, mun muistikortilla ei ollut enempää tilaa. Mulla kesti ehkä ennätykselliset 5min ennen kun nukahdin. Sen jälkeen mä makasin täsmälleen samassa asennossa 50 minuuttia. Sormikaan ei liikahtanut. Sitten kun mä olin maannut siinä koomamssa sen viiskytä minuuttia, mun käsi nous ylös, heilu vähä aikaa ja sitten mä vähän rapsuttelin nenää. Taas hetken hiljaisuus ja jälleen pysähdyin hetkeksi kaivamaan nenää. Loppuajan mä taas makasin täydellisen liikkumatta.
On sekin kyllä, kun mä en tehnyt unissani muuta kun vähän hieroin nenääni! No, minkäs sille mahtaa. Lampustakin uhkas loppua kohti loppua patterit. Aamulla se oli jo sipannut. Tai vaipunut horrokseen niinkun mä.
Feispuukkiin on muuten tullut joku virus, siitä oli hesarissa. Saimpa taas todeta, että on se jo mullekin asti löytänyt sitten. Hienoa minä. Toivottavasti ei Erikan kone hajoa.
Toinen mistä saan onnitella itseäni tänään, on se, että mä vedin sitten pohjat ja sain fysiikan kokeesta seiskan. Hienoa minä, teimpä henk. koht. ennätykseni. Jo kahdessa asiassa yhden vuorokauden aikaan: huonoin koe numero EVAR ja pisimpään kestänyt unettomuus illalla. Go, minä!
23.05.2010 - 16:39
Kerrankin mä sain jotain aikaseksi.
Tosin ihan mun tapaista, että se on vähän väärä juttu minkä sain aikaseksi. Mulla on huomenna vuoden viimenen koe ja vielä matikkaa mistä mä en pahemmin ole tajunnut mitään. Ja edellinen koekaan ei muistaakseni kovin hienosti mennyt. Eli siis mun olis pitänyt saada aikaseksi tehdä matikan tehtäviä ja harjotella kokeeseen. Vaan ei.
Nyt mä olen päässyt tekemään sen miksi mulle on niin paljon iloa uudesta kamerasta. Mä voin tehdä sillä mitä haluan. Tällä kertaa mä halusin kuvata miltä mä näytän kun mä nukun. Harmi vaan sillä voi ottaa vaan tunnin videota. Mutta mikä onni onnettomuudessa, mä nukahdan heti kun olen vaakatasossa. Pystyyn mä en ole vielä kovin usein nukahtanut. Sentään.
Menihän siihen aika kasa teippiä ja sinitarraa, mutta eiköhän se ole vaivan arvoista. Ja olipa jotain hyötyä bussikortistakin, mä pistin sen tukemaan mun hienoa viritelmää. Sitten vaan toivotaan, etten potkase sitä alas unissani. Siis kun mä nukun parvisängyssä katon rajassa ja käytän yöpöytänä vaatekaapin kattoa. Ekana mä ajattelin laittaa sen kameran kattolamppuun, siitä olis ollut hyvä kuvakulma, mutta se lamppu mokoma pyörii koko ajan, eli ei siitä mitään olis tullut.
Aamulla sitten katsotaan miltä mä näytän unissani. Toivottavasti mä pidän suuni kiinni tällä kertaa..
Voihan omena, mä selailin tässä jotain nukkekoti blogeja ja tuli huono omatunto siitä miten mä olen hylännyt Vilhon ja Elessan neljänsadan kilsan päähän keskeneräisen puutarhansa kanssa. Mä en ole moneen kuukauteen tehnyt mitään niille. Vois taas harkita alkaa tekemään niille jotain ja vähän parannella entisiä hienommiksi.
Mulla on aina yhtä hienot suunnitelmat kuinka mä nyt olen kärsivällinen ja teen kaiken huolellisesti ja pikkutarkasti, vaan kuinkas käykään noin joka kerta. Mä kyllästyn kärsivällisyyteen ja teen kaiken nopeasti ja sen näköistähän se jälkikin on. Ja tästä mä syytän tähtiä, minussahan siis vika ei tietenkään ole, oinaista nyt aina sanotaan että ne haluaa kaiken heti. Mä en ymmärrä kuka haluaa odottaa jos on pienikin tsäänssi saada kaikki-heti-mulle-nyt! Niin että mä sitten teen ne nopeasti j ahuonosti ja jälkeenpäin kaduttaa.
Mutta taas kerran mä olen päättänyt alottaa uuden projektin ja tän mä teen OIKEESTI hyvin huolella ja tarkkaan ja kärsivällisestti.. No niin kärsivällisesti kun tähdet mun suo tehdä. Tällä kertaa Vilho alottaa uuden harrastuksen... Eipäs! Vaan ne saa uuden tuttavuuden hullusta hatuntekijästä -tuota... tiedemiehestä... Ja mähän en halua ihmemaata...
Siis tietenkin mä teen ensin vaan pienoishuoneen koska mä en kyllä viitti tällä kertaa alottaa liian suurta projektia kun en kuitenkaan jaksa... Siispä tästä tulee pienoihuone jonne tule hullun tiedemiehen luola. Ahh en malta odottaa koska se on valmis. Ja nyt mä haluan tehdä mulle myös pienen ihmemaan. Tai ainakin osan sitä. No mutta jospa mä nyt kuitenkin alotan siitä tiedemiehestä ja jaffa keksit saa olla mun ihmemaa siihen asti että saan alotettua koko projektia...
Vaan saattaapa olla, että jonain päivänä mulla on koko ihmemaa valmiina ja teen sinne Liisaa ja Hatteria. Ja Irvikissaa, lärvikissaa, karvista...
|
Kirjoittaja
mustaa valkosella. Eiku valkosta mustalla. Tai itseasiassa keltasta... Nii vai mites se oli. Asiaa kumminkin.
|
*hali*
