Leffareissu, spontaanisti. Sen siitä saa.

40min ennen kun leffa starttaa ja me päätetäänki mennä sinne. Joo juostaan 110 kiinni, se onkin 110T ja kiertää lauttasaaresta. Piip. Pysähtyy tyyliin joka ainoalle pysäkille ja matelee kuin etana. Ei siis mikään Turbo Snail.

Viimenen pysäkki ennen Kamppia ja joku valopää painaa stoppi nappia. Bussi pysähtyy ja siihen se sitten jääkin. Ehkä meni kolme minuuttia niin joku välkky keksii vihdoin tulla ilmottamaan meillekin että Kampissa palaa. Ei sinne silloin sovi mennä, kun bussi on tulessa. Pitää kiertää ulkokautta. Me juostaan. Oltiin aika ihmemies McGyvrereita. Me ehdittiin sinne leffaan, vaikka tuolloin oli neljä minuuttia a.) löytää kamppi b.) kiertää sen toiselle puolen - ulkokautta c.) päästä rautatieasemalle ja ateneumille ja d.) hommata jostain liput. Hyvin meni kun maha kippurassa juostiin kun kylkeen alko sattua. Mä söin juuri ennen lähtöä eikä se tee hyvää mun herkälle vatsalleni.

Mikä siinä on, että aina kun me mennään elokuviin, me saadaan alottaa lippujen osto sanoilla "saisko mitenkään vielä kahta lippua tohon Saiturin jouluun?" "olisko vielä mahdollistaa päästä sisään tonne 2012 leffaan?" "vieläkö olis paikkoja tohon This Is Ittiin?" Ja aina ollaan päästy.
Matkalla jo todettiin taas, että minkä ihmeen takia meillä on aina kiire? Voiskohan tuohon liittyä meidän aikanen valmistautuminen jotenkin..?

Hyvät paikatkin me saatiin, keskeltä salia. Suunnilleen. Jos vähän karsastaa. Neltoist rivillä, siellä kun piti olla kaks tyhjää paikkaa. Mentiin sinne niin siinä oli viis tyhjää, mutta yhessä istu joku. Tää joku istu mun paikalla. Mä ilmoitin asiasta tietty tosi kohteliaasti ja tää herrapa sanokin takas että no menkää tohon viereisille paikoille. No me mentiin. Ja eiköhän hetken päästä tule niitten paikkojen omistajat. Nyt tämä herra joka mun paikan oli vienyt, ohjasi heidät taas meidän paikoille ja itse siirtyi. Ja totes että hänkö tässä nyt olikin ainoa joka päätyi oikealle paikalle. Näni taisi kuule käydä, kaveri.

Ja voi jeesus sitä elokuvaa. Parasta siinä oli se hippi Yellowstonessa, siihen sentään pysty samaistumaan. Mutta ne muut.. Ou tsiisus. Toki mun on helppo samaistua niihin Ihmemies McGyvereihin kun itsekin olen yksi niistä. Arjen sankari, tiedäthän. Mutta se tyyppi vetää sie puolikkaalla limusiinilla perä lieskoissa kun maailma halkeaa kahtia! Ja ah näitä ihania vihattuja kliseitä, kuten Michelangelon Aatamin luominen Sikstuksenkappelin katossa, kas vain kun sikstuksen kappeli halkeaa myös maailman mukana, ensimmäisenä näitten herrojen sormet tärrä maalauksessa ratkeavat irti toisistaan, jotenkin niin ennalta arvattavaa. Miksihän? Ja tyypit on ruokakaupassa ja toinen selittää kuinka tuntee kuin jokin vetäisi heitä erilleen toisistaan - ja kas vain kuinka ollakaan juuri silloin maa halkeaa heidän välistään ja he joutuvat lievästi sanoen erilleen toisistaan. Muutenkin tooosi mahtava toteutus niissä. Tietokoneet kunniaan, joo mutta ne on oikeesti tyhmän näkösiä.

Lainatakseni tuntematonta tyyppiä takanamme siellä, kyllähän ne viimeset puoli tuntia ihan hyviä oli.