Ja vahingossa melkein muistaa, että autuaampi antaa kuin ottaa on,

tosin ainoastaan melkein, ainakin siinä vaiheessa kun kiroilee bussi perään, joka taas jätti kyydistä. Ensinnäkin mä olin jo valmiiks myöhässä, mä olin jumiutunut olohuoneeseen sohvalle lukemaan kirjaa (harvinaisen koukuttavaa sellasta), kun mutsi soittaa ja kertoo, että kohta voitais mennä ostamaan se iPod mulle. Mä halusin alunperin joululahjaks kaiuttimet ipodille, mutta kuinkas kävikään, kun tuli uus malli, ja vielä niin sulonen kosketusnäytöllinen ja pikkunen, että pakkohan mun oli sitten saada se mieluummin. Jopa sillä uhalla, että joutuisin odottamaan huhtikuuhun asti että saisin synttärilahjaks ne kaiuttimet. Ja toki mä halusin itse olla päättämässä väristä. Alunperin mä halusin vihreen, mutta eihän siellä tietenkään ollut, joten mä en tiedä  miten mä siihen päädyin, mutta nyt mulla on pinkki ipod. 
Niin jos nyt jatkaisin siitä mistä alotin. Siis olin myöhässä, koska mä olin unohtunut sitä kirjaa lukemaan ja kun sitten lähdin kahdenkymmenen minuutin pästä siitä, niin myöhästyin joka ikisestä bussista. Ensin mä näen jo kaukaa kuinka eka bussi vilahtaa pysääkin ohi. Sitten mä tietysti oletan ettei mitää kiirettä seuraavaan, eikö se seuraava tule heti perässä. Mä kävelin hyvin hyvin hitaasti ja punnitsin tarkoin mielessäni, kannattaako juosta pysäkille, jos olisin tarpeeksi nopea. Mä mietin yhden askeleen verran liikaa ja lähden juoksemaan. Pingoin minkä pitkistä koipeliini kintuistani pääsin, ja just kun mä huokasin helpotuksesta, että mä ehdin sittenkin, eikö kuski paiskaa ovet kiinni nenän edestä ja kaasutelee pois. Tuhnautti vielä kunnon pakokaasumössöt mun päälle. Luojankiitos lumi on lumena eikä loskana. Olisin vielä voinut saada loskat päälleni. Hetki mulla meni ennen kun mä tajusin, kuinka keljun tempun se dösä mulle taas kerran teki. PASKA! 
JA tietysti äitillä sitten venähtikin töissä ja mä sain odottaa ihan rauhassa kaupungilla sitä. Jäädyin pariinkin otteeseen. Onni onnettomuudessa, ettei mulla olut lompakkoa (eikä rahaa), koska muuten mä varmaan olisin ehtinyt taas tuhlata kaikki rahat. 

Ding dong, kassakone tilttaa myymälässä ja rahaa on

paitsi, että ei ole. On muuten tullut sitäkin ihmeteltyä miljoonien shoppailureissujen jälkeen, että minne se raha aina häviää. musta tuntuu, että mun säästöpossut on ahneita. Ne lihoo varmaan nopeammin, kun mun uuden akvaarion kalat, joita mä ylisyötän. Ne possut syö mun rahat. Kamalintahan tietysti on, kun ostaa kerrankin jotain kallista, ja parissa sekunnissa on sata euroa köyhempi. Se on surullista jos mikä.

Elämässä koittaa riemun aika auvoisa kaikille, kun joulu on

Siihen on montakin syytä. 
Ensinnäkin, karkkilakko loppuu ja mä saan taas muutaman viikon ajan tnkata suklaata nassuun koko vuoden edestä. Ainakin sen verran varastoon vatsamakkaroiks, että kestän talven yli kesään asti. Siitähän mä rahanikin saan. Ja kokista.
Toiseks, lahjat. Tuskin tarttee selittää sen kummemmin. Ainahan lahjat kelpaa. ja uus ipod.
kolmanneks, loma. Vihdoin ja viimein. Tosin päätin, että mä luen joululoman aikana yh:n kirjan läpi, jotta osaan sen ens lukukaudella. Koetan saada siitä sittenkin hyvän numeron, ja nostaa keskiarvoa päättäriin. 

Mulla oli miljoona muutakin asiaa taas patoutunu, mitä en vaan ole laiskuuksissani jaksanut kirjottaa, mutta nyt mun on vaan aivan pakko päästä lukemaan sitä kirjaa, jäi hyvin hyvin traagiseen kohtaan. ja sitäpaitsi, ruoka kutsuu. 

Rauhallista joulua ja vitun hyvää uutta vuotta!