Tänään sitten viedään viimesiä muuttokuormia. Ja tää pöytä irtoo liitoksistaan ihan just.

Mikä siinä on että kaikki pitää tehdä kaks kertaa ennen kun onnistuu? Mä olen täs kolmen kuukauden aikana kerännyt pulloja aina vitosen edestä ja käynyt sitten palauttamassa ne alepaan. Ekalla kertaa varmaan pyörryin kun tungin ekan pullon sinne koneeseen. Se laite hönkäilee takasin päin sellasta lämmintä hiukan juopon hengitykseltä haiskahtavaa ilmaa/höyryä kasvoille kun se lähtee käyntiin. Kyllähän mä aika pian opin hengittämään niitä perunoita siitä vierestä aina kun palautan pulloja.

Tänään mä tyhjäsin mun pullo varastot ja sain huimat euron ja kakskytä senttiä siitä haisevasta koneesta alepasta. Jos mä en olis lakossa, mä olisin ostanut sillä suklaata.

Mä kävelin takas kotiin tien toisella puolen, ja tietenkin sillä puolen tietä loju matkan varrella ainakin kolme tölkkiä. Mä olisin saanut melkeen kaks euroo jos olisin mennyt alepaan tien toista puolta. Kyllä kenkutti. Mutta en mä sentään takasin lähtenyt, kun tuli mieleen se kerta kun viimeks tein niin. Tai sillon se meni niin, että mä olin palauttanut pulloja ja päätin olla ostamatta mitään sillä rahalla ja lähdin kotiin. Ennen pitkää mä tulin katumapäälle ja juoksin takasin alepaan ja ostin pähkinöitä ynnä muuta pientä nöömiä. Siellä sattu olemaan ylläri ylläri sama myyjä kun mikä oli ollut vartti sitten ja tää myyjä alko mulle jotain hienovaraista kettuilua mun kaupassa ravaamisesta.

Äh, mä olisin mieluummin vaikka siivoomassa (no en sentäs) mutta mun pitäis tehdä enkun tiivistelmää tekstistä, jota en ymmärrä sanaakaan. Vaaria lainaten; on se aika kenkkua kun on niin paljon enkkua. Näin hän siis multa kysyi kun kuuli mun hullusta ideasta, jota mä kadun kyllä jälkeenpäin, kun otin valinnaiseks enkun.
(En ole ihan varma muistinko laittaa tämän kyseisen jutun silloin kun se oli ajankohtainen, mutta eiköhän se joistain aiemmista teksteistä löydy.)