Ja senhän mulle kertoi kurapolku mikä alkaa taas olla siinä kunnossa että valkoset kengät on taas ruskeat pikemmin kuin arvaattekaan. Ja tällä kertaa se ei ole koiran kakkaa.

Siitäkin sen muuten tietää, kun lumen alta alkaa sulaa löysiä kasoja mistä saa vähän väriä kenkiin.

Ja johan auton mittari näytti koko matkan kymmentä astetta kun sunnuntaina ajettiin takasin kohti Espoota.

Ja kun kevät tulee, mitä se merkitseekään? Pitää alkaa säästämään karkkia, jotta kesällä riittää syötävää. Mikä minut erottaa eläimestä? Eläimet kerää talvivaraastoa, mä kerään kesävarastoa. Entä mikä meitä yhdistää? Molemmille kertyy kesällä vararavintoa. Kevät meinaa myös sitä, että pitäis alkaa vähän panostaa kouluun ja nostaa numeroita. Siis ainakin periaatteessa. Mulla se nyt ei pahemmin ole toiminut. Kaikki numerot on jotenkin päässyt lopahtamaan numeron pari alaspäin kun olen ahkerana tyttönä alkanut lukea kokeisiin edellisenä iltana. Huomennakin mulla on ruotsin koe, joten läksin siis Helsinkiin kaupoille ostamaan mulle korin karkkisäästöä varten ja siinä samalla ostin muistikortin kameraan. Asiat on hyvä pitää tärkeysjärjestyksessä. Se on muuten harvinaisen totta, että ensin on motivaatio-ongelma niin kauan kunnes tulee aikaongelma. Jotenkin musta tuntuu että se ruotsin koe ei taida kovin häävisti mennä.

Ja tänään kun kerran olin keskustassa, niin samantien sitten mentiin pitsalle. Vaikka ei mulla kyllä yhtään nälkä ollut, vaan milloimpa nälkä olis mun syömiset sanellu. Sekin on muuten harvinaisen totta, että syödään kun ei ole muutakaan tekemistä. Niimpä mä sitten istuin Erikan kanssa pitsalle. Mä otin pitsan jossa oli mustekalaa, simpukoita, katkarapuja ja jotain juustoa. Karmee morkkis iski kun yleensä pitsan simpukat on sellasia pieniä keltasia känttyjä mitä ei eläimeks tunnista, mutta eikö tässä ole simpukat kuorineen päivineen. Ja se mustekala. Ennen ne on ollu pieninä palasina, mutta nyt siinä oli LONKERON PÄTKIÄ. Niissä oli imukupit ja kaikki. Itku tuli kun siinä oli lautasella silvottua mustekalaa. Ehkä se oli juuri se mustekala minkä näin Kroatiassa kolme vuotta sitten snorkkelin läpi. Rest In Peace Mustekalat. Tonnikalaa mä en ole tilannut pitsan päälle enää aikoihin, kun siitä mulle tulee aina niin paha mieli delfiineistä jotka on niin sulosia ja jää sitten kiinni tonnikalaverkkoihin ja niitä kuolee niihin niin paljon. Vaan toisaalta, syöväthän eläimetkin toisiaan, ja onhan ihmisetkin eläimiä.
         Ja tiedättehän, kuinka ihmisillä äänen volyymi nousee kun innostuu puhumaan jostain? Mulle kävi tänään niin. Me oltiin siinä ravintolassa syömässä ja mä innostuin ja mun ääni oli aika kova kun mä kerroin Erikalle kuinka mun varvas oli vääntyny illalla ihan ihme asentoon eikä ollut löytänyt hyvää asentoa millään, kunnes tajusin sen olleen ihan mutkalla ja vielä väärään suuntaan. Erika hihitti kun hullu kunnes mäkin tajusin miten kovaa olin kertonut vänkyröistä varpaistani. Niin että nyt sitten koko Helsinki tietää että mun varvas väänty. Vaan väitättekö, että teillä ei olis ikinä vääntyny joku nivel vähän väärään suuntaan..?

Oivoivoivoii nyt kyllä taidan mennä lukemaan sitä ihanaista ruotsia vaikka kuinka vääntyisi varpaani.